Kukkahulluus on ominaisuus, jonka olen perinyt suoraan äidiltäni. Muistan lapsuudesta, kuinka meidän perheen kirkuvanpunainen Fiat Panda kurvattiin usein tien sivuun ja äiti juoksi sakset kourassa tien penkoille milloin mitäkin niittykukkia poimimaan. Veljen kanssa huokailtiin takapenkillä, että kauankohan tämä taas kestää. Niinhän siinä sitten kävi, että minusta tuli ihan samanlainen kuin äitini. Onneksi kukkiin on hurahtanut myös ystäväni Virpi, jota ei tarvinnut kahdesti houkutella lupiinien poimintaretkelle.

wp-image-28aligncenter

wp-image-28aligncenter

Lupiinithan ovat tavallaan kasvimaailman röyhkeitä pahiksia, jotka eivät Suomen luontoon alun perin kuulu. Mutta eihän näitä nyt kukaan voi vastustaa?

wp-image-28aligncenter

wp-image-28aligncenter

wp-image-28aligncenter

Lupiiniretken saalis oli muhkea. Meren rannalla kun oltiin, niin kimpun kruunuksi poimittiin vielä kaisloja.

wp-image-28aligncenter

Tämä kimppu pääsi mukaan myös ihanaiseen Vihreä Talo -blogiin, jota voin lämmöllä suositella. Jutun voit lukea näppäämällä tästä.

wp-image-28aligncenter

November is not the prettiest month of them all, so let’s cheer ourselves up with some photos from last summer. Lupines – they are a bit arrogant, but you just have to love them, hé?
 
 
Teksti ja kuvat: Eeva Kangas