OSA 2 (Edellisen osan voit lukea tästä)

Toukokuussa 2014 tilanne oli tämä. Pihakummun reunaan on pengerretty neljä penkkiä, joista kukkapenkki numero 2 on vanha, viitisen vuotta sitten perustettu. Vanhan penkin etureunaa reunustavat kuunliljat ja niitä tulee myös penkin numero 4 etureuna täyteen. Penkit 1 & 3 reunustetaan jättipoimulehdillä.

Kivepengerryksen teko oli iso urakka ja kuvan etualalla lojuvat ylijäämäkivet sulostuttivat pihaamme pitkälle syksyyn. Jotenkin niihin vain silmä tottui, kun kivenpyörittely-motivaatio oli hetkellisesti hukassa. Lisäksi uusissa penkeissä (numerot 1, 3 ja 4) oli vielä iso työ edessä, jotta ne saataisiin istutus-kuntoon. Monta iltaa kaivoin penkeistä vanhaa, huonoa maata pois. Se oli täynnä rikkaruohoja, puiden juuria, tiilen kappaleita, lasipurkkeja ja Mikki Hiiri -lakanan riekaileita. Joku vanha lippalakkikin sieltä taisi nousta.

wp-image-28aligncenter

Kaivuuhommien jälkeen ryhdyin pohjustamaan penkkejä suodatinkankaalla ja juurimatolla. Yleensä käytän pohjustuksena vain paksua sanomalehti-kerrosta, mutta koska näitä penkkejä ympäröivät suuret puut ahnaine juurineen, ajattelin pelata varman päälle. Kuvassa ollaan vuoraamassa penkkiä numero 1. Tein penkkiin kaksi syvempää kuoppaa (merkattu kepeillä) syyshortensia-pensasta ja köynnöshortensiaa varten. Ideana on, että köynnöshortensia lähtee kiipeämään kuvassa näkyvää männyn runkoa pitkin kohti korkeuksia. Köynnöshortensia on ollut haaveeni jo pitkään ja nyt se toteutuu, jahuu.

wp-image-28aligncenter

Ja sitten, mullat maahan ja istutushommiin. Tämä multa on erinomaista Metsäpirtin multaa, suosittelen sitä ainakin pääkaupunkiseudun läheisyydessä asuville. Taimet ostin Mustilan Taimitarhasta, lämmöllä suositeltava paikka sekin. (Sijaitsee Elimäellä Mustilan Arboretumin yhteydessä, jonne kannattaa suunnata erityisesti alppiruusujen ja atsaleojen kukinta-aikaan.)

Etualalle istutin syyshortensian. Siitä kasvaa noin parimetrinen, ja aionkin yrittää muotoilla siitä pienen puun mallisen kaunistuksen sitä mukaa kun se kasvaa. Taaempana mäntyä vasten nojailee köynnöshortensia. Taimien lisäksi kylvin maahan paljon siemeniä, todennäköisesti enemmän kuin mikään laki sallii. Kylvin mäkimeiramia, pioni- ja silkkiunikkoja, sormustinkukkia ja tulikukkia.

wp-image-28aligncenter

Vihreä räjähdyshän siitä seurasi. Jouduin harventamaan taimia, jotta hennommat kasvit eivät tukehtuisi voimalla puskevien unikoiden alle.

wp-image-28aligncenter

Kun kukinta alkoi, ruuhkaa oli edelleen. Mutta ehkä nätein ruuhka ikinä. Sormustinkukat kukkivat vasta ensi kesänä, joten tämä kesä meni unikoiden loisteessa. Syksyllä kitkin etureunan silkkiunikot pois ja kylvin tilalle jättipoimulehden siemenet, sillä ne tarvitsevat kylmäkäsittelyn itääkseen.

wp-image-28aligncenter

Menneen kesän kaunokainen, silkkiunikko ”Shirley”.

wp-image-28aligncenter

Näiden vaaleanpunaisten pioniunikoiden (”Papaver somniferum”) siemenet on tilattu Maatiainen ry:n valikoimasta.

wp-image-28aligncenter

Köynnöshortensia lähti kiipeämään välittömästi ja vauhdilla ylöspäin.

wp-image-28aligncenter

Jotakuta saattaa kiinnostaa, mitä tällainen kukkapenkki-projekti kustantaa. Olen pitänyt kustannuksista kirjaa ja suunnilleen tämän verran rahaa on tähän mennessä kulunut:

Kiviporan vuokra = 40 euroa
Suodatinkangas + juurimatto = 60 euroa
Multa: Kolme peräkärryllistä Metsäpirtin multaa (itse noudettuna á 20 euroa) ja 20 säkkiä Biolanin Mustaa Multaa (60 euroa) = 120 euroa
Taimet: Köynnöshortensia, syyshortensia ja neljä syysleimua = 70 euroa
Siemenet (tilattu Maatiainen ry:stä ja Hyötykasviyhdistyksestä) = 20 euroa
Yhteensä: 310 euroa

wp-image-28aligncenter

wp-image-28aligncenter

Ah. Tämä on se hetki, kun kivenmurikoiden raahaaminen ja mutavellissä lapioiminen palkitaan.
Penkit 3 ja 4 odottavat vielä lopullisia kukkavalintoja, tosin niiden etureunojen poimulehdet ja kuunliljat ovat jo maassa. Samoin läjä lemmikin siemeniä. Nyt vaan malttamattomina odotellaan kevättä, jolloin päästään taas puutarhahommiin!

wp-image-28aligncenter

In fall 2013 we started a  flowerbed-project in our garden. (You can see previous part here). It’s been a big effort: first cutting and moving a pile of stones to the right places. Then digging out lots of bad soil and replacing it with good stuff. Finally, last summer, it was time to plant things. And enjoy a burst of poppies! This spring will show what else comes out, fingers crossed…
 
Teksti ja kuvat: Eeva Kangas